Toimintakertomus vuosi 2021

19.2.2022

Suomen sosiaalioikeudellinen seura ry.

- Socialrättsliga sällskapet i Finland r.f.

 

Toimintakertomus vuosi 2021

  1. Vuoden 2020 seminaarit

Aloitimme vuoden 2021 yhteistyöwebinaarilla Työttömien Keskusjärjestön ja Omaishoitajaliiton kanssa teemalla ”Työttömyys ja omaishoito”. Pohdimme siinä alustusten pohjalta omaishoitajien työhön osallistumisen mahdollisuuksia ja heidän työttömyysturvaansa liittyviä ongelmia. Webinaarin ajankohta oli torstai 28.1. 2021 klo 12-14. Seminaarin puheenjohtaja oli Työttömien Keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski. Seminaarista annettiin julkilausuma, jossa vaadittiin omaishoitajien työttömyysturvan paranatamistsa

Vankiseminaari 3.6.2021 pidettiin yhteistyössä KRITS:n, Rikosseuraamuslaitoksen ja oikeusministeriön kanssa teemalla ”Syrjäytymisen vaikutukset”. Seminaari kesti koko päivän ja se järjestettiin pääosin etänä. Yhteistyötä tullaan jatkamaan.

 

28-29.10 2021 pidettiin Sosiaalipolitiikan päivät Turussa (ks. päivien nettisivut). Yksi päivien työryhmä, jota SSOS:n puheenjohtaja veti, keskittyi sosiaalisiin oikeuksiin. Matka-avustusta ei tarvittu, koska päivät pidettiin etänä.


 

Koronarajoitusten vuoksi ei vuonna 2021 ollut muita seminaareja-

 

  1. SSOS nettisivut ja jäsentiedotteet

Toimintavuotena aloitettiin yhdistyksemme nettisivujen uudistaminen. Työ jatkuu vuonna 2022. kautta myös lisäämään kiinnostusta liittymään seuraamme. Vuoden 2021 aikana kaikille jäsenillemme lähetettiin myös neljä jäsentiedotetta. Niissä kerrottiin seuran toiminnan kannalta keskeisistä tapahtumista. Jäsentiedotteiden avulla pyrimme lisäämään hallituksen ja jäsenistön yhteydenpitoa sekä rohkaisemaan jäsenistöä tekemään aloitteita yhdistyksen tulevista aktiviteeteista.

  1. Hallitus ja jäsenistö

Hallitus kokoontui kolme kertaa. Vuosikokous pidettiin 18.2.2021 ja kokous valitsi seuraavat hallituksen jäsenet Yrjö Mattila (puheenjohtaja ja jäsenvastaava) Eila Sundman (1. varapuheenjohtaja), Marjatta Kaurala (2. varapuheenjohtaja), Jari J. Marjanen (taloudenhoitaja), Tuula Sillanpää (sihteeri), hallituksen jäsenet Marjo Tervo ja Irmeli Virkkula ja Irene Roivas. Hallituksen asiantuntijat olivat Anja Karvonen-Kälkäjä, Laura Kalliomaa-Puha, Tarja Pajunen, Ulrika Krook ja Petteri Pitkänen

Jäsenistö lisääntyi vuoden kuluessa kahdeksalla henkilöllä. Yhteydenpitoa jäsenistöön pyrittiin lisäämään jäsentiedotteilla ja pyytämällä jäseniltä kommentteja ja aloitteita yhdistyksen toiminnasta.

Joulukuussa 2021 pidettiin jäsenilta, jossa keskityttiin seuraavien kysymysten pohdintaa:

  • Jaammeko resurssimme oikein?

  • Olemmeko tehneet oikeita asioita vai pitäisikö toimintaa muuttaa?

  • Ovatko seminaarit oikea ja tehokas tapa toimia?

  • Onko hallituksen ja jäsenten vuorovaikutus riittävää, tehostamistarpeita?

  • Onko vaikuttamistoimintamme riittävän tehokasta? Muutostarpeita?

  • Miten hallituksen ulkopuoliset jäsenet näkevät yhdistyksen toiminnan?

Keskustelu jäsenillassa oli vilkasta ja tilaisuudesta laadittiin muistio. Prosessin seuraavana askeleena päätettiin alkaa suunnitella SSOS strategiaa.

 

4- Yhteistyö EAPN-FIN kanssa

Yhdistyksen hallituksen jäsen Marjatta Kaurala toimi EAPN-FIN puheenjohtajana loppuvuoden. Hänet valittiin varapuheenjohtajaksi marraskuussa pidetyssä vuosikokouksessa.

 

5. Kantelu Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitealle 172/2018 ja SSOS edunvalvonta

Odotimme vastausta Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealta koko vuoden. Jutturuuhkan vuoksi vasta vuonna 2022 on mahdollista saada vastaus kanteluumme.

 

Yhdistyksemme lähetti keväällä 2021 kirjeen valtioneuvostolla, jossa kiinnitettiin huomio siihen, että perusturva on edelleen liian alhainen eikä yhdistyksen aiempia kanteluja Euroopan neuvostolle ole toteutettu. Teimme kirjelmästä myös lehdistötiedotteen, mutta valitettavasti media ei ollut siitä kiinnostunut.

 

Keväällä 2021 osallistuimme Ihmisoikeusliiton kanssa YK:n TSS. Sopimuksen valvontaprosessiin kommentoimalla YK:sta tulleita huomautuksia sopimuksen noudattamisesta. .

Syksyllä yhdistyksemme antoi lausunnon ulkoministeriölle Euroopan asosiaalisen peruskirjan toteuttamisesta Suomessa. Lausuntomme oli kriittinen.

 

6. Yhdistyksen talous

Yhdistyksen jäsenmaksu oli vuonna 2021 20 euroa, opiskelijoilta ja työttömiltä 10 euroa. Yhdistyksen maksuvalmius heikkeni vuoden aikana, koska vuona 199 pidetty 20 –vuotisjuhlaseminaari aiheutti runsaasti kustannuksia. Hallitus katsoo, että jäsenmäärää tulisi vahvistaa, jolloin taloutta saadaan kohennetuksi.

Yhdistys sai vuoden aikana 4000 euron apurahan, joka tulee käyttää apurahan ehdoissa tarkoitettuihin kohteisiin. Apurahan antoi Oikeutta potilaille Säätiö, jonka tarkoituksena on tukea Suomessa asuvia henkilöitä, jotka ovat joutuneet sosiaali- ja terveydenhuollossa tapahtuneiden virheiden ja väärinkäytösten uhriksi.

7. Lausunnot

Yhdistys antoi toimintavuoden aikana kaksi lausuntoa: seuraavat lausunnot: a) SSOS lausunto lastensuojelulain uudistamisesta b) Lausunto toimeentulotuen uudistamisesta